
Apostolin sana: Sydänten parantumisen vuosi!
Jumala haluaa, että hänen omiensa sydämet voivat muuttua hänen sydämensä mukaiseksi. Alkanut vuosi 2024 on julistettu profeetallisesti sydänten parantumisen vuodeksi. Kun kuulin tästä, aloin kysellä
Jumala haluaa, että hänen omiensa sydämet voivat muuttua hänen sydämensä mukaiseksi. Alkanut vuosi 2024 on julistettu profeetallisesti sydänten parantumisen vuodeksi. Kun kuulin tästä, aloin kysellä
Jeesus Kristus on Jumalan valtakunnan Kuningas. Jumalan Poikana hänen alkuperänsä on ikuisuudesta, mutta kun aika oli täytetty, hän syntyi ihmiseksi. Palvelevana kuninkaana hän osoitti, millainen
Kristittyinä elämme kahden maailman todellisuudessa. Luonnollisina ihmisinä syömme, juomme, liikumme ja harjoitamme arjen asioita niin kuin kuka tahansa muukin ihminen maan päällä. Mutta uudestisyntyneinä uusina
Tiesitkö, että ihminen on tehty Jumalan kirkkautta varten, joka hänelle annettiin jo luomisen yhteydessä. Kirkkaus kuvaa Jumalan olemuksen todellisuutta, kaikkia sen eri puolia kuin sateenkaaressa
Seurakunta on tarkoitettu tuomaan Taivaan valtakunnan todellisuus maan päälle pimeyden keskelle. Jokaisen uskovan tulee tiedostaa, millaiset valtuudet hänelle on annettu uutena luomuksena Kristuksessa. Jeesus lupasi
Helluntai sinetöi pääsiäisen tapahtumat. Isä Jumala oli antanut lupauksen Pyhän Hengen vuodatuksesta ja sen Jeesus täytti kuolemansa, ylösnousemisensa ja taivaaseen korottamisensa jälkeen. Jumala on rakkaus.
Huhtikuun viimeisellä viikolla pidettiin Citykirkon vuosikokous. Siinä käytiin läpi viime vuoden tapahtumia erityisesti talouden näkökulmasta. Syvä kiitollisuus nousee sydämistä, kuinka ihmeellisesti Taivaan Isä on pitänyt
Pääsiäinen julistaa meille vahvasti sitä, kuinka Jumala toi taivaan maan päälle. Onko tämä todellista? Ei ainakaan siltä näytä, kun katsotaan ympärillemme. Pandemian kurimusta ei mitenkään
Moni ajattelee, että herätys on Jumalan liikehdintää suuressa mittakaavassa. Näin asia onkin. Jumala on koskettanut menneinä aikakausina kokonaisia kansakuntia, tuhannet ja tuhannet ovat kääntyneet Jumalan
Kaikille meille on tuttua autolla liikkuminen. Miten auto pääsee liikkeelle? Oleellista on, että moottorista tuleva voima saadaan välitettyä pyöriin. Se tapahtuu kytkimen avulla, joka kuvaa
© Citykirkko