Tässä ajassa jossa maailman henki ja uskonnollisuuden henki tappelevat elintilasta seurakunnassa, meillä on yksi ase, joka saa meissä syttymään tulen ja elämän, joka alkaa virrata kuin joki Jumalan olemusta meihin.
Se ase on ylistys. Ylistys ei ole Jumalaa varten, vaan se nousee seurakunnasta, joka tietää että meillä on oikeastaan vain yksi asema Isän edessä ja se on syvä kiitollisuus ja kunnioitus sitä kohtaan, kuka Jumala on.
Ylistys on meidän vahvin kanava kohti Jumalan läsnäoloa huoneessa ja myös Hänen vaikutusvaltaansa seurakunnassa. Ylistys ei ole tunne vaan se on asennoituminen Jeesuksen herrauden alle. Vihollinen on hyökännyt meidän ylistykseen jatkuvasti ja tehokkaasti.
Nyt on aika ottaa paikkamme takaisin seistä Isän läsnäolossa, sydän ylistyksessä, oli tyyli mikä tahansa. Ei anneta vihollisen varastaa meiltä ylistystä millään täällä maan päällä.
Seistään ylistyksen paikassa, kunnes kirkkaus tulee huoneeseen ja jokainen voi sen tunnistaa.
“Tulkaa, kohottakaamme ilohuuto Herralle, riemuhuuto pelastuksemme kalliolle.
Käykäämme kiittäen hänen kasvojensa eteen, veisatkaamme hänelle riemuvirsiä.
Sillä Herra on suuri Jumala, suuri kuningas yli kaikkien jumalien.
Maan syvyydet ovat hänen kädessänsä, ja hänen ovat vuorten kukkulat.
Hänen on meri, sillä hän on sen tehnyt, ja kuiva maa, jonka hänen kätensä ovat valmistaneet.
Tulkaa, kumartukaamme ja polvistukaamme, polvillemme langetkaamme Herran, meidän Luojamme, eteen.
Sillä hän on meidän Jumalamme, ja me olemme kansa, jota hän paimentaa, lauma, jota hänen kätensä kaitsee. Jospa te tänä päivänä kuulisitte hänen äänensä:
“Älkää paaduttako sydäntänne, niinkuin Meribassa, niinkuin Massan päivänä erämaassa, jossa teidän isänne minua kiusasivat, jossa he koettelivat minua, vaikka olivat nähneet minun tekoni.
Neljäkymmentä vuotta minä olin kyllästynyt siihen sukuun ja sanoin: ‘He ovat kansa, jonka sydän on eksynyt, eivätkä he tahdo tietää minun teistäni’.
Ja niin minä vihassani vannoin: ‘He eivät pääse minun lepooni’.”
Psalmi 95
Love, Hanna
