Tässä hetkessä kun luonto alkaa herätä ja kevät tekee tuloaan, on helppo katsoa edellisen kauden voittoja ja tappioita. Antaa anteeksi itselle sekä muille. Meidän on aika opetella päästämään irti menneistä virheistä ja menneistä toimintatavoista, kokeilla uusia tapoja toteuttaa se minkä Isä on jo laittanut meihin. Antaa luovuuden virrata meidän uudesta luomuksesta käsin.
Lopultakin me olemme täällä matkalla Isän kanssa. Ehkä matka onkin se itse tarkoitus, eikä valmiiksi tuleminen. Nyt on muutoksen aika, Isä valmistaa meitä valamalla meille pohjaa, jonka päälle Hän voi antaa kasvun, lupaukset sekä valtakunnan. Kaivetaan esiin kaikki meille annetut upeat lupaukset ja profetiat.
Joku voisi sanoa, ettei aina tuota uutta. Uusi kuitenkin syntyy yksi supistus kerrallaan, kunnes se saa näkyvän muodon. Jokaisen kivuliaan vaiheen unohtaa, kun näkee lopputuloksen.
City on ollut jo upeat 20 vuotta, monta supistusta, monta aikakautta. Nyt on aika juhlia, sillä Hän on ollut uskollinen.
Tulevaisuudessa tarvitsemme toisiamme, jokaisella on vain yksi pala tässä ruumissa tässä yhteisessä matkassa. Nyt on ennalleen asettamisen aika, palata suhteeseen, asettaa paikoilleen ja katso kuinka kasvu lähtee nousemaan. Katsotaan silmiin itseämme, toisiamme ja Jeesusta.
Rakkaudella, Hanna M