Haastattelussa: Maria ja Daniel Pant

Daniel & Maria Pant rakastavat Jeesusta ja toisiaan. Heidän sydämellään on tuntea Jumala läheisesti ja elää täysillä Hänelle sekä toteuttaa ne unelmat, mitä Jumala on heille antanut. Tällä hetkellä he opiskelevat Arkenin Raamattukoulussa Tukholmassa.

Keitä te olette?

Daniel & Maria: Olemme Jeesuksen seuraajia, Taivaan Isän lapsia ja aviopuolisoita, menimme naimisiin reilut kaksi vuotta sitten. Olemme myös cityläisiä, eli Cityseurakuntalaisia.

Miten tulitte uskoon?

Maria: Usko tuli minulle henkilökohtaiseksi jo 10-vuotiaana, mutta 15-vuotiaana rukoilin pelastusrukouksen. Olin silloin masentunut ja eräs henkilö kertoi minulle, että Jeesus rakastaa minua ja hänellä on hyvä suunnitelma elämääni.

Daniel: Tulin uskoon marraskuussa 2014. Sitä ennen elin seitsemän vuoden etsikkoaikaa, jolloin tutkin erilaisia asioita ja harrastin itseni kehittämistä kirjojen, videoiden/audiokirjojen sekä kurssien muodossa. Kuitenkin ajauduin loppuunpalamiseen elämässäni ja töissäni. Kesällä 2014 koin ja ymmärsin Jumalan yliluonnolisen voiman, kun Hän paransi minut erään puhujan kautta. Äitini johdatti minut rukoilemaan pelastusrukouksen.

Otin puoleksi vuodeksi loparit töistä ja keskityin läheiseen suhteeseen Jumalan kanssa. Kiertelin muutamissa seurakunnissa. Menin Raamattukouluun ja halusin myös löytää uskovan vaimon, johon Jumala vastasi kesällä 2016 johdattamalla minulle vaimoksi Marian.

Miten löysitte Cityseurakuntaan?

Maria: Olin 20-vuotiaana Logos Raamattukoulussa, jossa kuulin Cityseurakunnasta. Minulta puuttui silloin seurakunta, jonka olisin kokenut kodikseni. Tulin käymään nuortenillassa Cityseurakunnassa ja vastaanotto oli todella lämmin. Tiesin heti, että olin tullut kotiin.

Daniel: Liityin seurakuntaan ennen häitä, koska vaimoni kävi Cityseurakunnassa. Olin käynyt siellä sitä ennen Reinikaisen seminaarissa ja kerran sunnuntaikokouksessa sekä vaimoni solussa. Sen jälkeen kun liityin seurakuntaan, olen nähnyt, että tämä on oikea seurakunta minulle, jossa opetetaan vahvasti Jumalan Sanaa ja opetuslapseutetaan ihmisiä. Tämä seurakunta menee eteenpäin oikeaan suuntaan.

Mitä olette oppineet Arkenin Raamattukoulussa?

Maria: Olen oppinut, että eheä ihminen ei ole omavoimainen, vaan sellainen, joka elää läheisessä rakkaussuhteessa Jumalaan ja oppii turvaamaan kaikessa Häneen.

Daniel: Olen saanut kokea Jumalan rakkautta ja oppinut heittämään kaikki murheet Herran päälle. Pyhä Henki on saanut vaikuttaa minussa ja olen saanut käsitellä menneisyyttäni ja eheytyä.