Kristityn elämä tuntuu joidenkin mielestä hämmentävältä, kun toisaalta Raamattu kehottaa rakastamaan ja palvelemaan, kaikin tavoin uhrautuvaan elämään. Kuitenkin toisaalta on uskovalle luvattu lepo Kristuksessa, ettei tarvitse itse yrittää mitään. Miten tähän tulisi suhtautua?
On niitä jotka ajattelevat, että huoleton lapsenomainen elämä kuuluu niille, jotka ovat tulleet äskettäin uskoon eivätkä ole vielä kasvaneet kantamaan vastuuta Jumalan valtakunnan työssä. Heidän mielestään palveleminen on osoitus kuuliaisuudesta ja hengellisestä aikuisuudesta. Eihän muutoin kaikki välttämätön työ seurakunnassa tulisi tehdyksi.
Kuinka nämä kaksi vastakkaista Raamatusta löytyvää perustotuutta sopii yhteen? Kyse ei ole siitä, kuinka kauan joku on ollut uskossa, olipa ollut Jeesuksen oma vaikka viisikymmentä vuotta tai vain viisi päivää. Suuri salaisuus on, että Kristus itse asuu uskovan sydämessä ja haluaa tuntea olonsa kotoisaksi siellä. Se elämä on kuin siemen, jonka tulee kasvaa. Koko Jumalan kolminaisuus toimii sen hyväksi, että Kristus-elämä voi kehittyä meissä ja virrata meistä ulos.
Yksi suurimpia esteitä elämän virtaamiselle on tuomion tunne, ettei ole riittävän hyvä. Se puolestaan johtuu siitä, ettei ole tietoisuutta oikeasta identiteetistä. Uskovan asema Kristuksessa Jumalan lapsena on olla täysin hyväksytty, vaikka olisi kuinka epäonnistunut. Jumala on hyvä Isä ja häneen voi aina luottaa. Hän huolehtii pienistäkin asioista, jotka voivat olla mittaamattoman arvokkaita. Oikeasta identiteetistä käsin uskova alkaa haluta samoja asioita, mitä Isä haluaa, koska Kristus hänessä haluaa niitä.
Jumalan rakkaus Kristuksessa on vuodatettu sydämeesi Pyhän Hengen kautta niin, että voit sen kokea kaiken aikaa. Siksi sinun ei tarvitse ansaita sitä palvelemalla, vaan levosta käsin Hengen ohjauksessa haluat palvella.
Seppo Pehkonen
