Usein kuullaan puheissa käytettävän sanaa ’voitelu’ eikä aina tiedosteta, mitä se oikein tarkoittaa. On epämääräinen ajatus, että se liittyy jotenkin jumalalliseen toimintaan.
Mitä voitelu-sanalla tarkoitetaan raamatullisessa kielenkäytössä? Se ei tarkoita taitavaa puhujaa tai muusikkoa tai yleensäkään jotain loistavaa esiintymistä. Sana voitelu liittyy öljyyn, joka kuvaa Pyhää Henkeä. Voitelu Raamatussa tarkoittaa siis öljyllä voitelemista, kun Jumala asettaa jonkun omansa erilleen, jotta voisi käyttää häntä työssään. Voitelu on siis Jumalan armon yliluonnollien voima uskovan elämässä, jonka kautta saadaan aikaan poikkeuksellisia tuloksia.
Vanhan testamentin aikaan voitelu lepäsi pappien, profeettojen ja kuninkaiden yllä, jotta he voivat palvella Jumalan kansaa. Uudessa testamentissa kuvataan kahdentyyppistä voitelua uskovan elämässä. Sisäinen voitelu opettaa, johdattaa ja auttaa muuttumaan Kristuksen kaltaisuuteen. Se on itselle kuolemisen tie, mutta samalla luonne kehittyy ja Hengen hedelmää alkaa tulla esiin. Sydämestä virtaa pyyteetön rakkaus, ylitsevuotava ilo, rauha myrskynkin keskellä – perusasenteena nöyryys.
Päällä oleva voitelu antaa erityisen kyvyn palvella Pyhän Hengen yliluonnollisella voimalla. Tämä voitelu synnyttää intohimoisen rakkauden ja jopa kiivaan halun tehdä Jumalan asioita. Voitelu tuhoaa paholaisen ikeet, olipa sitten kyse synnistä, sairaudesta, taloudellisista siteistä tai muista painostuksista. Vihollinen ei kestä Jumalan läsnäoloa. Demonit paljastuvat ja pakenevat. Voitelu parantaa särjettyjä sydämiä. Se on parasta lääkettä sisäisiin haavoihin.
Sisäisen voitelun eli luonteen ja päällä olevan erityisen voitelun välillä tulee olla tasapaino, ettei jouduta ojasta allikkoon. Silloin evankeliumi palvelija voi parhaiten tavoittaa uusia ihmisiä ja auttaa myös heitä löytämään kutsumuksensa ja kasvamaan siinä täyteen potentiaaliinsa. Tämä tuo aina kunniaa Jeesukselle, ei koskaan ihmiselle, joka on välikappaleena.
Suostu kuolemaan itsellesi ja ota vastaan omaan elämääsi voitelu, joka murtaa ikeen, niin saat olla auttamassa toisia tähän samaan. Tee se Kristuksen ruumiin yhteydessä, missä voitelu virtaa päästä kaikkiin jäseniin.
-Seppo Pehkonen