Olemme astuneet uuteen vuoteen 2021. Kuinka voimme valmistautua siihen uuteen, mitä Jumala on valmistamassa meille?
Me jokainen olemme mukana tavalla tai toisella siinä, mitä Jeesus on rakentamassa. Niin kuin humoristisesti sanotaan, että kaikki ovat aktiivisesti mukana – toiset myötävirtaan ja toiset vastavirtaan. Kaikki ovat aktiivisia. No, toki on niitäkin, jotka varovaisesti vielä seuraavat rannalla. Tärkeintä on sydämen asenne.
Jeesus itse sanoo rakentavansa seurakuntansa, ja sitä eivät tuonelan portit voita. Jokainen meistä voi olla yhteistyössä hänen kanssaan rakentamisessa. Jotta se tulisi minulle todellisuudeksi, minun tulee saada henkilökohtainen ilmestys Jeesuksesta, että hän on juuri minun Herrani elämäni kaikilla osa-alueilla. Muutos tapahtuu, kun alan elää sitä todeksi.
Rakentamisessa on tärkeää ennen kaikkea se, mitä olemme, kun yhteen liitettyinä seurakuntana olemme Jumalan huone, jossa hän itse asuu kirkkaudessaan. Hän ei vain tahdo vierailla siellä joskus, vaan hän haluaa olla läsnä koko ajan. Kun meillä jokaisella on henkilökohtainen ja läheinen suhde Isään, olemme eläviä kiviä liitettyinä myös toisiimme rakkauden sitein. Nämä vaakatason todelliset suhteet mahdollistavat Jumalan pysyvän läsnäolon keskuudessamme.
Rakentaminen ei tietenkään jää siihen, mitä olemme, vaan se väistämättä johtaa liikkeellelähtöön ja voideltuun toimintaan. Seurakunta on Kristuksen ruumis, joka nousee voitokkaaseen taisteluun pimeyden voimia vastaan ja evankeliumin julistuksen kautta tuo uusia ihmisiä sisälle Jumalan valtakuntaan, vapauttaa vangittuja siteistä, parantaa sairaita ja voimaannuttaa uskovia palvelemaan saamillaan lahjoilla. Seurakunnalla on auktoriteetti tähän kaikkeen, kun sen yhteydessä ei ole halkeamia.
Valmistaudu sinä, Cityn perheyhteyteen kuuluva, olemaan elävänä kivenä Jumalan todellisen läsnäolon huoneessa ja Kristuksen ruumiin jäsenenä voidellusti palvelemaan. Et ole yksin vaan tärkeä osa yhteyttä.
Sinua varustetaan tällaiseen apostoliseen rakennustyöhön, joka tuo kunnian yksin Herralle!