Profeetallinen sana seurakunnalle: Siirrytään uuteen aikakauteen!

Astumme uuteen vuoteen 2019. Jumala on nyt tekemässä jotain ennen kokematonta. Uutta ja tuoretta. Hän valmistaa meitä, että voisimme kantaa sen, minkä Hän on vapauttamassa. Nyt ei ole loppumassa vain ajanjakso, vaan on loppumassa yksi aikakausi ja alkamassa aivan uusi aikakausi!

Olemme juuri menossa tämän siirtymävaiheen yli. Uusia strategioita, suunnitelmia ja asioita. Emme voi enää pitäytyä vanhassa ja entisessä, vaan nojaudumme Häneen. Pyytäkäämme silmävoidetta, että näkisimme kaiken samalla tavalla kuin Hän näkee. Kun pysymme Jumalassa, niin voimme odottaa Hänenkin toteuttavan kaiken lupaamansa.

Radikaalia kuuliaisuutta

Kun uudessa aikakaudessa sitoudutaan kuuliaisuuteen, mitä tahansa Hän sitten pyytääkin, siitä seuraa moninkertaistuminen ja hedelmän nopea kasvu. Suuremmin kuin koskaan ennen! Tämä edellyttää myös radikaalisuutta kuuliaisuudessa. Tulee hetkiä, jolloin on päätettävä, seurataanko omaa tahtoa, vai Jumalaa ja Hänen tahtoaan. Oikeasta valinnasta seuraa ihan uusia asioita, jopa uusia paikkojakin, joihin et ole ennen kuvitellut koskaan meneväsi.

Jumala kysyy nyt: ”Haluatko nojautua minuun? Haluatko luottaa minuun? Annatko Pyhän Hengen tulla missä ja milloin vain, ja pyytää sinulta mitä vain?”

Nopeutumisen aika

Erityinen asioiden nopeutuminen alkaa nyt. Moni on kokenut asioiden myöhästymistä ja lamaantumista. Nyt on tulossa Pyhän Hengen tuuli ikään kuin työntämään meitä takaapäin laittaen meidät juoksemaan – Hänen kanssaan. Tulemme näkemään asioiden toteutuvan nopeastikin. Jumala on puhunut viime aikoina juuri asioiden nopeutumisesta ja tilanteiden huikeasti kiihtyvästä eteenpäin menosta. Valmistaudutaan tähän kiihdytykseen – ajan muutokseen!

Ei anneta pelon, paineen, masennuksen tai menneiden kokemusten lamaannuttaa meitä! Herra sanoo meille: ”Nyt on aika toimia ja liikkua eteenpäin. Voitelen omiani olemaan uskossa riskinottajia (inhimillisesti ajatellen) ja astumaan ulos rajallisuudesta Minun mahdollisuuksiini.”

 

 

 

 

Johanna Tunturipuro

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *