Ylistyksen uudeksi johtajaksi Kirsi Nieminen 

Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla. Tämän vahvistaa raamattukin Saarnaajan kirjan kolmannessa luvussa. On ihanaa ja rohkaisevaa palata Cityn ylistysvastuuseen tietäen, että Isä on jo etukäteen valmistellut asiat. Hänen johdatuksessaan on turvallista kulkea. 

Apostolin sana: Jumalan läsnäolon kirkkaus sinussa!

Tiesitkö, että ihminen on tehty Jumalan kirkkautta varten, joka hänelle annettiin jo luomisen yhteydessä. Kirkkaus kuvaa Jumalan olemuksen todellisuutta, kaikkia sen eri puolia kuin sateenkaaressa värit: rakkaus, ilo, rauha, pyhyys, voima, viisaus… Lankeemuksen yhteydessä ihminen menetti Jumalan kirkkauden. Lunastuksen kautta se palautettiin ja synti otettiin pois kaikkine kirouksineen. Jokainen, joka uskoo Jeesukseen, uudesti­syntyy Jumalan lapseksi […]

Evankeliointia kesällä

Cityllä on ollut pidempäänkin evankeliointia perjantai-iltaisin. Itse aktivoiduin pitkästä aikaa taas evankeliointiin 30.6-2.7. välisenä viikonloppuna, jolloin oli Tuska festarit Suvilahdessa, Kalasatamassa. Kerroin evankeliumin mm. puoleksi vietnamilaiselle ja puoleksi ranskalaiselle miehelle sekä saamelaissuomalaiselle miehelle. Molemmat olivat hyvin kohteliaita ja rauhallisia. Suurin osa kohtaamisista sinä viikonloppuna olivat haastavampia. Jumala näytti myöhemmin ilmestyksessä vaimolleni, että tämä puoleksi saamelainen tuli […]

Apostolin sana: Hallintavalta annettu seurakunnalle!

Seurakunta on tarkoitettu tuomaan Taivaan valtakunnan todellisuus maan päälle pimeyden keskelle. Jokaisen uskovan tulee tiedostaa, millaiset valtuudet hänelle on annettu uutena luomuksena Kristuksessa. Jeesus lupasi Pietarille, joka edusti seurakuntaa, taivasten valtakunnan avaimet. Avaimet kuvaavat hyvin tätä valtuutusta. Lukittu ovi avautuu oikealla avaimella. Jumala on valtuuttanut seurakunnan ja antanut sille avaimet toimimaan Jeesuksen edustajana maan päällä.  […]

Citykirkon lattia uusiksi 

Keräys Cityn salin maton uusimiseksi on jo tuottanut yli puolet tarvittavasta, mutta vielä tarvitaan loppurutistus. Nyt on aika toimia. Tahdothan sinäkin, että saamme uuden lattian pinnoitteen, joka näyttää hyvältä, tuoksuu hyvälle ja on terveydelle paljon parempi. Tule osaksi tätä muutosta! Käytä Citykirkon pankkitiliä. Saaja: Citykirkko Tilinumero: FI67 5722 4120 2501 03 Viite: 2273

Cityn Kasvuryhmä 7.9.-19.10.23

Tarkoitettu
– ensisijaisesti vasta uskoon tulleille
– hengellistä kotia etsiville
– avoin kaikille, jotka haluavat kasvaa ja kokea yhteyttä.

Apostolin näkökulma: Vahva perusta

Olemme Cityllä keskittyneet apostoliseen rakentamiseen jo joidenkin vuosien ajan.  Toisaalta muutokset ovat välillä tuntuneet siltä, että eihän tässä ole mitään kiinteää, minkä päällä seisoa. Toisaalta taas mitä enemmän maa jalkojen alta tuntuu katoavan sitä enemmän ymmärrys kiinnittyy siihen, ettei muuta perustaa tarvita kuin Kristus 1.Kor. 3:11. Apostolisuuden tähtäys on kasvattaa Kristuksen ruumis aikuisuuteen, jossa jokainen […]

Apostolin sana: Upotettuna Rakkauteen!

Helluntai sinetöi pääsiäisen tapahtumat. Isä Jumala oli antanut lupauksen Pyhän Hengen vuodatuksesta ja sen Jeesus täytti kuolemansa, ylösnousemisensa ja taivaaseen korottamisensa jälkeen. Jumala on rakkaus. Hän loi ihmisen yhteyteensä ja lunasti koko ihmiskunnan Poikansa verellä. Täydellisen ykseyden vakuudeksi hän lähetti Henkensä ja upotti meidät rakkauteensa. Voimme yhdessä pyhien kanssa kokea lisääntyvästi Isän rakkauden ulottuvuuksia, sen […]

Profeetan sana: Muutoksen vuosi!

Istuessani Cityn kokoontumisessa 25.4.23, jossa käsiteltiin viime vuoden tapahtumia, Pyhä Henki sanoi: “Seuraava vuosi on muutoksen vuosi.” Olemme hengen maailmassa kokeneet, että olemme tulleet ”uuteen aikaan”, varmaan sinäkin vaistoat sen.  Olen nähnyt, että otamme askeleita uudella alkukesän nurmella, odotamme mitä ihania asioita Jumala on tekemässä, niin meidän henkilökohtaisessa elämässä kuin myös koko Kristuksen ruumiissa. Nyt […]

Apostolin sana: Citykirkko velattomaksi!

Huhtikuun viimeisellä viikolla pidettiin Citykirkon vuosikokous. Siinä käytiin läpi viime vuoden tapahtumia erityisesti talouden näkökulmasta.  Syvä kiitollisuus nousee sydämistä, kuinka ihmeellisesti Taivaan Isä on pitänyt meistä Cityn perheyhteytenä hyvää huolta. Hän kehottaa Sanassaan olemaan unohtamatta, mitä hyvää hän on tehnyt. Hän antanut anteeksi kaikki syntimme ja parantaa kaikki sairautemme. Hän on ottanut pois syntiluontomme ja […]